*

Ihmismielen ihmettelyä Luonne on ihmisen kohtalo. (Herakleitos)

Valehtelu ja valheenpaljastuminen

Valehteleminen on osa jokapäiväistä elämäämme. Ihmiset valehtelevat toisilleen koko ajan. Itse asiassa päivääkään ei mene ohitse, ilman jonkinasteista valehtelua. Valehteleminen on monimutkainen ilmiö ja yllättävän yleinen ongelma (DePaulo ym.,1996; Kornet, 1997). Valheen ja totuuden kertomisen välillä vallitsee dilemma. Meistä useimmille on opetettu jo lapsena, että valehtelu ei kannata, mutta itseasiassa valehtelu on sosiaalisen vuorovaikutuksen ja toimivan yhteiskunnan edellytys. Yhteiskunta kannustaa ja joskus jopa palkitsee valehtelusta. Esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilö on myöhästynyt tärkeästä kokouksesta, on kannattavampaa kertoa, että juuttui ruuhkaan kuin että olisi nukkunut pommiin. Osa kertomistamme valheista tuottavat kitkaa ihmissuhteissamme, mutta osa valheista voivat itse asiassa toimia eräänlaisena harmittomana sosiaalisen vuorovaikutuksen voiteluaineena kuten esim. kehua, jollekin, että kakkusi on parasta mitä ikinä olen syönyt. Tällaisten ns. positiivisten valheiden tarkoitus on helpottaa sosiaalisia suhteita. Nämä positiiviset valheet ovat 10-20 kertaa yleisimpiä kuin negatiiviset valheet. Joissakin kulttuureissa positiivisia valkoisia valheita suorastaan suositaan. Valehtelu on erilaista erilaisissa kulttuureissa (Kornet, 1997; Markman, 2014).

Kuka valehtelee ja miksi?

DePaulo (1996) ja hänen kollegansa tutkivat 147 henkilöä iältään 18-71-vuotiaita. He pyysivät henkilöitä pitämään päiväkirjaa jokaisesta valheestaan, jonka he kertoivat viikon aikana. Tutkimusaineiston pohjalta todettiin, että useimmat heistä valehtelivat noin kaksi kertaa päivässä ja tässä valheella ei viitattu pieniin kuten esim. ”hyvää kuuluu” hätävalheisiin vaan isompiin, harhaanjohtaviin, tietoisesti väärän vaikutelman antaviin valheisiin ja noin 80% valheista koskivat valehtelijaa itseänsä. Aldert Vrijin (2000) mukaan 25% sosiaalisesta kanssakäynnistä on valehtelua. Valehteleminen on varsin yleistä ja monin tavoin tarkoituksenmukaista käyttäytymistä tavallisten ihmisten keskuudessa.

Ihmiset valehtelevat useiden eri syiden vuoksi. Tavallisesti ihmiset valehtelevat, koska haluavat luoda itsestään myönteisemmän vaikutelman, he ehkä haluavat välttää häpeää tai rangaistusta tai haluavat saavuttaa jonkun ulkoisen tavoitteen tai ajaakseen omaa tai jonkun toisen ihmisen etua. Luonnehäiriöistä kärsiville henkilöille valehtelu on lähinnä sosiaalisen manipuloinnin ja vaikuttamisen keino (ks. kohta valehtelu ja psykologia). Saxen mukaan (mainittu Kornet, 1997) kuka tahansa valehtelee, jolla on tarpeeksi painetta tai jolle annetaan riittävästi kannustimia. Valehtelu on olennainen osa monien ammattien harjoittamista. Ammattiryhmät kuten poliitikot, juristit ja reportterit usein käyttävät kaukaa haettuja teorioita ja vääristelevät tai jättävät olennaisia asioita asiayhteydestä kokonaan kertomatta hyvien tarinoiden muodostamiseksi.

Sukupuolten välillä ei ole eroja. Naiset ja miehet valehtelevat yhtä paljon, mutta naisten valheet ovat useimmin altruistisia eli naiset valehtelevat suojellakseen jonkun toisen tunteita. Miehet taas ovat alttiimpia valehtelemaan itsestään. Valehtelemme myös romanttisissa suhteissamme. DePaulo (1996) toteaa, että seurustelevat parit valehtelevat toisilleen kolmasosan kanssakäymisestään. Avioliittossa puolisot näyttäisivät valehtelevat vain 10% merkittävistä keskusteluista. Mutta tämä pätee vain pieniin joka päiväisiin valheisiin, tutkimukset osoittavat, että ihminen salaa todella isot valheet henkilöltä jonka kanssa hän on läheisin. Tutkimukset myös vahvistavat, että läheisillemme kertomamme valheet ovat altruistisia (Kornet, 1997).

DePaulon ym. (1996) tutkimus paljasti, että ulospäin suuntautuneet ns. ekstrovertit, seuralliset ihmiset valehtelevat hieman todennäköisemmin enemmän kuin introvertit. Mutta henkilöt, jotka saivat korkeita arvosanoja psykologisilla asteikoilla kuten vastuu ja mielekkäitä ihmissuhteita omaavat, valehtelevat todennäköisemmin keskimääräistä vähemmän. Myös masentuneet ihmiset harvoin valehtelevat. Masentunut henkilö yleensä hahmottaa ja kuvaa todellisuutta tarkemmin kuin ei masentunut. Osa tutkijoista on tulleet siihen johtopäätökseen, että hyvän mielenterveyden kannalta, pieni määrä itsepetosta kannattaa (Kornet, 1997).

Valehtelu ja psykologia

On olemassa kirjo ihmisiä, jotka valehtelevat patologisesti. He tuntevat pakonomaista tarvetta kertoa valheita, vaikkei valheesta mitään selvää hyötyä kyseiselle ihmiselle olisikaan. DePaulon (1996) mukaan patologiset valehtelijat ovat usein manipuloivia ja häikäilemättömiä, he tiedostavat käytöksensä ja ovat erityisen huolissaan siitä vaikutelmasta minkä he tekevät muille. Valehtelu on heille psykologinen vaikuttamisen keino.  Patologiset valehtelijat saavat usein diagnosoinnin mielenterveyden häiriöstä, vaikka se ei ole sairaus minkään psykiatrian tautiluokituksen puhtaana muotona, vaan se liittyy yleensä erilaisiin luonnehäiriöihin kuten antisosiaalinen luonnehäiriö, epäsosiaalinen persoonallisuus, rajatilapersoonallisuushäiriö, teatraalinen persoonallisuushäiriö, ja epävakaa persoonallisuus häiriö. Tutkimuksissa on havaittu, että patologisten valehtelijoiden aivoissa on rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeamia. Ei kuitenkaan voida sanoa, ovatko poikkeamat synnynnäisiä vai johtuvatko ne vuosien valehtelusta. Valehtelun lisäksi luonnehäiriöisille normien vastainen, rikollinenkin käytös on yleistä. Patologista valehtelemista esiintyy yhtenä piirteenä myös psykopatiassa, mutta kaikki psykopaatit eivät ole patologisia valehtelijoita. (Dike ym., 2005; Butler, n.d; DePaulo, 1996; Kornet, 1997.)

On olemassa myös muita mielenterveyden häiriöitä, jotka voivat johtaa potilaiden valehteluun. Valehteleminen voi olla osa psykoottista oirehdintaa, henkilö on esim. harhojen vallassa ja valehtelee. Henkilö voi valehdella myös tietämättään tai tajuamatta, että se mitä he sanovat, ei ole totta. Henkilö voi esim. aidosti uskoa olevansa joku muu kuin hän on tai naimisissa julkisuuden henkilön kanssa. Tällainen harha/valehtelu esiintyy paranoidisessa persoonallisuushäiriössä tai joissakin dissosiaatiohäiriöissä (Butler, n.d.).

Lisäksi jotkut ihmiset valehtelevat jonkun häiriön seurauksena, vaikkei häiriö itsessään suoraan aiheuta valehtelua, esim. henkilö, jolla on diagnosoitu syömishäiriö voi valehdella päivittäistä kalorien saantia yrittääkseen näin välttää syömästä toisen aterian, tai pakonomainen uhkapeluri voi valehdella siitä kuinka paljon hän käytti rahaa Casino reissullansa. Toisaalta, jotkut ihmiset, jotka valehtelevat eivät kärsi mistään persoonallisuushäiriöstä (Butler, n.d.).

Katso kaavio, mitä aivoissamme tapahtuu kun valehtelemme: http://mashable.com/2013/12/20/psychology-of-lying/

Mikä paljastaa valehtelijan?

Populaarikulttuuri on saanut suuren yleisön uskomaan, että valehteleva ihminen ilmentää epärehellisyyttä tiedostamattomilla tavoilla, jotka vain koulutettu kuulustelija pystyy tunnistamaan. Lisäksi löytyy lukuisia kirjoja, artikkeleita, journaleita, joissa kerrotaan valheen paljastuksen eri tavoista. Alla on mainittu muutamia teorioita miten tunnistaa valehtelija käyttäen apuna sekä tulkitsemalla kehon kieltä, eleitä ja sanallisia vihjeitä. Tulkitsemistapojen ongelmista löytyy myöhemmin kappaleessa valheenpaljastuksen ongelmat.

Silmiä, silmänliikkeitä ja katsekontaktia käytetään apuna valheenpaljastuksessa. Joidenkin teorioiden mukaan niistä voidaan mahdollisesti selvittää milloin tarkkailtava valehtelee (Pease, 1992). Valehtelija voi mahdollisesti räpytellä silmiään nopeaan tahtiin, hieroa silmiään, välttää katsekontaktia tai puolestaan liian innokkaasti hakee katsekontaktia. Myös silmänliikkeiden on väitetty paljastavan valehtelijan. On tutkittu, että oikeankätinen henkilö liikuttaa silmiään vasemmalle, kun hän yrittää muistella jotain asiaa. Mikäli henkilö valehtelee, hän liikuttaa silmiään oikealle, vasenkätiset tekevät tämä päinvastoin (blifaloo, n.d)

Valheenpaljastaminen mikroliikkeiden avulla. Jokaisella henkilöllä on tahattomia mikroilmeitä, pieniä, tahdosta riippumattomia liikkeitä, jotka paljastavat oikeat tuntemuksemme ja joita on lähes mahdotonta kontrolloida. Helpoimmin havaittavia mikroliikkeitä ovat hymy ja katsekontakti (Klemi 1988; Ekman, 2009).

Yleisen kehonkielen tulkitseminen valheenpaljastuksessa. Valehtelijan kehonkieli voi muuttua omituiseksi. Ero aidon tunteen ja esitettävän tunteen välillä voi olla täysin ristiriidassa verbaalisen viestinnän kanssa (Ekman, 1997). Ihmisillä on tapana haavoittuvaisina (valheen kerrottuaan) suojata kaulaansa tai koskea päätänsä.  Klassinen hermostuneisuuden merkki on myös huulten pureskelu. Kasvoihin koskeminen ylipäätänsä saattaa olla merkkinä valehtelusta tai epävarmuudesta (Pease 1992; Klemi 1988). Lapset esim. peittävät suunsa välittömästi valheen jälkeen ja tätä samaa liikettä käytetään läpi elämän hieman erilaisissa muodoissa. Käsi suun eteen on alitajuinen mekanismi, jolla haluamme viestittää, että tästä asiasta en sano enää mitään. Valehtelija usein liikehtii muutenkin hermostuneesti. Valehtelu voi aiheuttaa tahattomia lihasliikkeitä, jotka ilmenevät raajojen lievänä nykimisenä. Rauhattomat ns. levottomat jalat kertovat, että henkilö haluaisi tilanteesta äkkiä pois. Myös kiemurteleminen tuolissa, taaksepäin kääntynyt asento (fyysinen poisvetäytyminen) tai vartalon kääntyminen "siluettiasentoon” voi kertoa mahdollisesti valehtelusta. Henkilö voi myös jähmettyä liikkumattomaksi, etsien pakoreittejä valehtelusta. (Pease 1992; Klemi 1988).

Valehtelu myös tihentää sykettä ja nostaa verenpainetta. Henkilö hikoilee normaalia enemmän, eritoten kädet voivat kostua hiestä henkilön valehdellessa. Valehtelija myös mahdollisesti hengittää nopeammin ja pinnallisemmin. Erityisesti raskas hengitys tulkitaan yhdeksi valehtelun tunnusmerkiksi (Pease, 1992).

Kysymyksiin vastaamistapa voi myös kieliä valehtelusta. Valehtelija mahdollisesti välttelee vastaamista, yrittää pitkittää omaa vastaamistaan johonkin kysymykseen esimerkiksi vastakysymyksillä samalla heidän aivonsa yrittävät keksiä selitystä väitteille. Valehtelija myös kertoo automaattisesti paljon lisätietoja, vaikkei heiltä edes vielä olla kysytty asiasta lisää tietoa. Hän suurentelee pieniä yksityiskohtia ja välttelee puhumasta tärkeistä asioista. Valehtelija uskoo, että kertomalla mahdollisimman paljon, he ovat uskottavampia. Valehteleva henkilö ei osaa kertoa tarinaansa tarkasti toista kertaa. Sepitetyn tarinan yksityiskohdat muuttuvat. Valehtelija saattaa olla myös koko ajan puolustuskannalla ja saattaa suuttua, kun häneltä tivataan valehtelemastaan asiasta (Ekman & O´Sullivan, 1991).

Valheenpaljastus ja apuvälineet

Valheenpaljastus ja tekniikka

Valheenpaljastin eli polygrafi

Perinteinen valheenpaljastin eli polygrafi on laite, joka mittaa tutkittavan fysiologista toimintaa kuten hengitystä, sydämen sykettä, verenpainetta, hieneritystä sekä ruumiinlämpöä. Anturit kiinnitetään epäillyn rintakehän ympärille, käteen ja sormiin. Näiden antureiden avulla piirturi piirtää käyriä, joiden avulla huomataan epäillyn hermostuneisuus tai kun henkilö tuntee tilanteen uhkaavaksi, kun häneltä kysytään kysymyksiä. Tutkimuksen aikana testattavalle esitetään kysymyssarja. Kysymyssarja koostuu erilaisista kysymyksistä kuten suoraan asiaan liittyvistä kysymyksistä sekä kysymyksistä, jotka eivät liity asiaan ja kontrollikysymyksistä. Kontrollikysymys tarkoittaa kysymystä, joka ei suoranaisesti liity oletettuun valheeseen, mutta aiheuttaa samankaltaisen tunnetilan vastaajassa, kuin minkä suora kysymys rikoksesta aiheuttaisi. Vertailukohtaa tarvitaan arvioitaessa vastausten totuudenmukaisuutta. Kysymykset kysytään useaan kertaan ja seuraava kysymys saatetaan kysyä jopa 20 sekunnin mittaisen tauon jälkeen varmuuden saamiseksi (Wikipedia, n.d.).

Huomioitavaa

Asiantuntijat vääntävät kättä valheenpaljastimen luotettavuudesta. Valheenpaljastin mittaa kuulusteltavan fysiologisia reaktioita, ja ongelmana on se, ettei valehtelemiseen liity mitään sellaista fysiologista reaktiota, jollaista hermostuneella syyttömällä kuulusteltavalla ei synny. Tulosten tulkintaa vaikeuttaa se, että ihmiskeho reagoi suunnilleen samalla tavalla moniin muihinkin tunneperäisiin tekijöihin vihasta suruun ja häpeästä pelkoon. Tämä ongelma on tiedostettu ja tutkimuksissa suositaan pehmeää lähestymistapaa, mutta tämäkään ei sulje täysin pois virheen mahdollisuutta. Valheenpaljastin ei siis anna suoraa tietoa siitä, valehteleeko testattava vaan se kertoo, aiheuttaako kuulustelu stressioireita, joiden voidaan otaksua johtuvan valehtelusta. Valheenpaljastimen virhe on 25-72% luokkaa (Grubin & Madsen, 2005; Kornet, 1997).Valheenpaljastinta käytetään paljon Yhdysvalloissa poliisin ja tiedustelupalvelun apuvälineenä, mutta harva osavaltio sallii sen käyttämisen oikeusasioissa. Euroopassa valheenpaljastinta ei kelpuuteta todisteiksi rikostutkinnassa (Wikipedia, n.d.).

Kamerapaljastin

Kaksi kameraa, joista toinen seuraa ilmeitä ja toinen kasvojen ihonalaista lämpötilaa. fokuksena on mikroilmeiden tutkiminen, koska taitavakaan henkilö ei yleensä pysty hallitsemaan mikroilmeitä, mutta tällä tekniikalla niitä voi tutkia (Wikipedia, n.d).

Huomioitavaa

Valehtelun paljastamisen tarkkuus on 70% luokkaa (Ekman 2009).

Lääkeaineet

Lääkeaineilla ns. ”totuus seerumilla” voidaan vaikuttaa epäillyn hermostoon. Päämääränä on vaikuttaa henkilön itsekontrolliin niin, että se joko katoaa tai heikkenee ja sen seurauksena hän saattaa kertoa asioita, joita ei muussa tapauksessa paljastaisi (BBC News, 2013; wikipedia, n.d.).

Huomioitavaa

Huumattu saattaa täyttää tarinan tyhjät kohdat keksityillä tapahtumilla tai yhdistellä vanhoja asioita koettuun asiaan. Huumausaineen vaikutus voi myös lakata kesken kuulustelun ja henkilön itsekontrolli palaa takaisin, jolloin hän pystyy jälleen valehtelemaan (BBC news, 2013).

PSE (Psykologinen stressi evaluaatio)

PSE- koe tarkkailee ääntä kuten pieniä korkeuden muutoksia sekä värähdyksiä, jotka mahdollisesti liittyvät valehteluun. Lisäksi tarkkaillaan myös muita epäillyn sanattomia viestejä, jotka saattavat paljastaa milloin henkilö valehtelee kuten tauot puheessa, käsien ja jalkojen liikkeitä, silmänräpäytyksiä noussutta sävelkorkeutta sekä hengitystä. Kysymysten huolellinen valmistelu on tärkeää (Gerwais, n.d.; wikipedia, n.d.).

Huomioitavaa

Pidetään epävarmempana menetelmänä kuin polygrafia (ks. yllä)

P300 aivokäyrän tarkkailu

Tietyissä aivojen osissa tapahtuu muutoksia kun henkilö valehtelee tai kertoo totta. Tietokoneen avulla tutkijat näkevät milloin mikäkin osa aivoista aktivoituu tai mihin osaan aivoja kohdistuu enemmän verenpainetta. (Guardian, n.d.; Wikipedia, n.d.). 

Huomioitavaa

Aivokäyrän tarkkailulla ei ole mitään tekemistä tunteiden kanssa, sillä tutkitaan ainoastaan tietoa mitä aivoihin on tallentunut (Guardian, n.d.).

Kuvantamismenetelmä fMRI

Mahdollistaa tietynlaisen ”ajatusten lukemisen”, Fmri seuraa aivoalueiden verenkiertoa ja oletus on se, että kun henkilö valehtelee, niin aivojen tietyt osat aktivoituvat (Rusconi, E & Mitchener-Nissen, T., 2013).

Huomioitavaa

FMRI paljastaa sen, että henkilön valehdellessa tietyt aivojen osat aktivoituvat, mutta nämä osat voivat aktivoitua myös muistakin tekijöistä (Rusconi, E & Mitchener-Nissen, T., 2013).

Valheenpaljastuksen ongelmia

Valheet voivat paljastua monesta eri syystä.  Esimerkiksi valehtelija ei ole valmistautunut kunnolla tai hänen tunteensa ovat ristiriidassa puhutun kanssa. Valehtelija sanaton viestintä saattaa myös paljastaa valehtelun, hän unohtaa valehdelleensa, jolloin uusi asiasisältö tai sanaton viestintä paljastaa hänet (Ekman, 2009; Ekman, 1997). Lisäksi ihmiset, jotka valehtelevat vähemmän jäävät helpommin kiinni, koska he reagoivat valheeseen vahvemmin. Alitajunta lähettää hermostuneita viestejä, jotka näkyvät usein hallitsemattomina liikkeinä vrt. ihmisiin, joiden työhön liittyy paljon valehtelua, kuten poliitikot, näyttelijät ja lakimiehet, ovat harjoitelleet eleitään ja osaavat jättää tekemättä nämä alitajunnan lähettämät viestit. Kuitenkaan jopa sanattoman viestinnän ammattilaiset eivät pysty valehdellessaan jättämään pois kaikkia vihjeitä valehtelusta (Pease, 1992).

Valheiden paljastaminen on todella vaikeaa vaikka paljastaisimmekin valehtelun. Tutkimukset osoittavat, että on enemmänkin sattumankauppaa, että havaitsemme valehtelun. Osa syy tälle on se, että on paljon väärää informaatiota siitä, mikä paljastaisi valehtelijan. Yhteiskunnassa on pinttyneitä, vääriä uskomuksia siitä, että tietynlaisten käyttäytymisen vihjeet kertoisivat meille valehtelusta. Suurin osa ihmisistä ajattelee, että katsekontaktin vältteleminen, silmien räpyttely tai yleinen levottomuus kielisivät valehtelusta, mutta todellisuudessa tilanne on juuri päinvastainen. Kuulustelutilanteessa sekä valehtelijat että totuudenpuhujat voivat olla yhtä hermostuneita ja ahdistuneita (Vrij, 2000) Ja ihmiset, jotka ovat kokeneita valehtelijoita, oppivat ja tietävät, että silloin kun ei kerro totuutta, niin silloin tulee erityisesti katsoa silmiin (Chow, 2013). On siis turha etsiä Pinokkion nenää, sitä ei ole olemassa. Itseasiassa teoriat, jotka mahdollisesti erottavat totuuden valheesta ja erilaiset käyttäytymismallit miten tunnistaa valehtelija käyttäen apuna sekä tulkitsemalla kehon kieltä, eleitä ja sanallisia eivät vieläkään ole tilastollisesti kovin merkittäviä tai luotettavia (Chow, 2013, DePaulo, 1996).

Valheenpaljastamisesta on tehty paljon erilaisia tutkimuksia (Ekman & O'Sullivan 1991). Ekmanin mukaan valheenpaljastustarkkuus on harvoin yli 60%, parhaiten valheenpaljastuksen tunnistamisessa pärjäsivät USA:n salaisen palvelun työntekijät, joiden keskimääräinen tarkkuus oli hieman yli 60%, mutta yleisimmin saatu tarkkuus on noin 50% luokkaa eli joka toinen. Myös Bond C. ja DePaulo B. (2006) mukaan vain 54% kouluttamattomista observoijista erottivat totuuden ja valheellisen lausunnon välillä. Tämä tulos indikoi sitä, että valheenpaljastus on sattumanvaraista (Chow, 2013).

Teknologiakaan ei juuri auta valheenpaljastamisessa. Tunnetuin valheenpaljastin eli polygrafi mittaa vain fysiologisia reaktioita ja havaitsee pelkoa, ei itse valehtelua. (Kornet, 1997). Lisäksi tutkimukset osoittavat, ettei kehonkielikään kerro tarpeeksi. Kuitenkin Vrijin (2000) mukaan valehtelijan tunnistaminen kehonkielestä ei ole täysin mahdotonta. Vrij on tutkinut vuosia kollegoidensa kanssa ei-verbaalisia ja verbaalisia signaaleja, jotka kielivät valehtelusta. Heidän mukaansa yksittäiset erot ovat keskeisiä. Joidenkin ihmisten luonnollinen käyttäytyminen näyttää rehelliseltä, kun taas toiset luonnollinen käyttäytyminen ei. Tämä ei kerro sitä valehteleeko jompikumpi esim. introvertti tai sosiaalisesti hermostuneet ihmiset yleensä näyttävät ikään kuin he valehtelisivat vaikka puhuisivat totta. Vrijin mukaan tapa, jolla valehtelu paljastetaan, on käyttää vertailuja. On mahdollista havaita valheita, kun niitä verrataan henkilön totuudenmukaista lausuntoihin. Lisäksi tutkimuksissa paremman tuloksen saaneet henkilöt kertoivat käyttäneensä apuna sekä sanattomia, että sanallisia vihjeitä valheista. Valheenpaljastuksen kannalta tulee siis antaa molemmille vihjeille yhtä suuri paino. (Vrij 2006, Ekman & O’Sullivan 1991). Tutkimuksissa kävi myös ilmi, että ihmiset jotka huomaavat paremmin mikroilmeitä saivat parempia tuloksia valheen paljastamisessa (Ekman, 2009; Vrij, 2000; Ekman & O'Sullivan 1991).

Valehtelu on kovaa työtä. Valehtelu asettaa korkeat kognitiiviset vaatimukset henkilölle ja kuormittaa aivojen tiedonkäsittelyä enemmän kuin totuudenpuhuminen. Tämän vuoksi viimeisen vuosikymmenen aikana tutkijat ovat yrittäneet lähestyä valheen havaitsemista eri kulmasta. Sen sijaan että yksinkertaisesti tarkkaillaan henkilön ruumiinkieltä ja käytöstä, psykologit tutkivat, voisivatko tietynlaiset haastattelutekniikat paljastaa valehtelun (Vrij ym., 2011; Chow, 2013.) Haastatellessa tulisi esittää kysymyksiä, joihin valehtelijan on vaikeampi vastata. Esimerkiksi tapahtumien kulun kertomien takaperin kronologisen järjestyksen sijaan. Tai pyytää kuulusteltavaa kuvailemaan tapahtumapaikkaa yksityiskohtaisesti, valehtelijan on vaikea kuvailla yksityiskohtaisesti fiktiivisiä tapahtumapaikkoja. Kuulustelija voi myös käyttää hyväkseen rikospaikalta kerättyjä tietoja, rikoksen tekijällä on tietoja paikalta ja tekotavasta, syyttömällä epäilyllä ei ole (Vrij ym., 2011).

Lopuksi

Valehtelemme jatkuvasti, mutta muuttuisiko maailma paremmaksi paikaksi jos valehtelun sijaan olisimme aina rehellisiä? Kestäisikö sosiaalinen elämämme tai yhteiskuntarakenteemme suoran rehellisyyden vai romahtaisiko se? Tuhoaisivatko paljastetut totuudet kykyymme kommunikoida muiden kanssa?  Olisimmeko valmiita kuulemaan synkimmät salaisuudet tai aidon totuuden aina ja joka tilanteessa? Epäilen, ehkä on ihan hyvä, ettemme ole kovin hyviä valheenpaljastuksessa. Onneksi valheenpaljastuksen taito ei ole elintärkeä. Luottamuksen säilyttäminen elämässä on huomattavasti tärkeämpää kuin jatkuva epäily.

Lähteet:

BBS News (2013). Can a drug make you to tell truth? Haettu: http://www.bbc.com/news/magazine-24371140

Blifaloo. (n.d). Eye Direction and Lying. Haettu: http://www.blifaloo.com/info/lies_eyes.ph

Bond C. & DePaulo B. (2006). Accuracy of deception judgments. Pers Soc Psychol Rev. Vol. 10 no. 3 214-234

Butler T. (n.d). Psychology of lying. Lovetoknow. Haettu:http://addiction.lovetoknow.com/wiki/Psychology_of_LyingSee comment in PubMed Commons below

Chow D. (2013). Believe or deceive? LiveScience. Haettu: http://www.livescience.com/37023-lying-deception-psychology.html

DePaulo, Bella M.; Kashy, Deborah A.; Kirkendol, Susan E.; Wyer, Melissa M.; Epstein, Jennifer A. (1996). Lying in everyday life. Journal of Personality and Social Psychology, Vol 70(5), May 1996, 979-995. Haettu: http://dx.doi.org/10.1037/0022-3514.70.5.979

Dike, C. & Baranoski, M. & Griffith, E. (2005). Pathological Lying Revisited. J Am Acad Psychiatry Law 33:3:342-349.

Ekman, P. (1997). Deception, Lying and Demeanor. In Halpern, D. F. & Voiskounsky, A. E., States of Mind: American and Post-Soviet Perspectives on Contemporary Issues in Psychology (pp. 93-105). New York: Oxford University Press.

Ekman, P. (2009). Lie Catching and Micro Expressions. In Martin, C. (Ed.), The Philosophy of Deception. New York, NY: Oxford University Press.

Ekman, P. & O’Sullivan, M. (1991). Who Can Catch A Liar?. American Psychologist, 46(9), 913-920.

Gervais, M. (n.d.). PSE and Voice Stress Analysis for Lie Detection. Haettu: http://www.experts.com/Articles/PSE-and-Voice-Stress-Analysis-for-Lie-De...

Grubin, D. & Madsen, L. (2005). Lie detection and the polygraph. A historical review. The journal of forensic psychiatry & psychology. Volume 16. issue 2. Pages 357-369.

The Guardian. (n.d.). A brainwave for catching a criminal. Haettu: http://www.theguardian.com/science/blog/2010/sep/21/brainwave-crime-criminals

Klemi M. 1988. Sanaton kieli. Weilin + Göös.

Kornet A. (1997). The truth about lying. Haettu: https://www.psychologytoday.com/articles/199704/the-truth-about-lying

Markman A. (2014). How we really detect lies. Psychology today. Haettu: https://www.psychologytoday.com/blog/ulterior-motives/201405/how-we-really-detect-lies

Pease, A. (1992). Body Language. London. Sheldon Press

Rusconi, E & Mitchener-Nissen, T. (2013). Prospects of functional magnetic resonance imaging as lie detector. Front. Hum. Neurosci. 7:594. Haettu: http://journal.frontiersin.org/article/10.3389/fnhum.2013.00594/abstract

Vrij, A. (2000). Detecting lies and deceit: the psychology of lying and the implications for professional practice. Wiley: Chichester.

Vrij, A. & Granhag, P. & Mann, S. & Leal, S. (2011). Outsmarting the liars: Toward a cognitive lie detection approach. Psychological Science. Vol. 20 no. 1 28-32. Haettu: http://cdp.sagepub.com/content/20/1/28.short

Wikipedia (n.d.). Polygraph. Haettu: http://en.wikipedia.org/wiki/Polygraph

Wikipedia (n.d.). Lie detection. Haettu: http://en.wikipedia.org/wiki/Lie_detection

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset